Festivaalit loivat uuden lippukäytännön

Kotimaiset musiikkifestivaalit ovat Kaustinen Folk Music Festivalin johdolla luoneet uuden, Suomessa harvinaisen lippukonseptin. Folk Passiksi nimetyn tuotteen avulla musiikkitapahtumien ystävien ulottuville tulevat samalla lipulla Kaustinen Folk Music Festival, Haapavesi Folk, Kihaus Folk, Pispalan Sottiisi, Spelit sekä Sata-Häme Soi -tapahtumat.

Folk Passin ytimessä on suurimman tapahtuman eli Kaustinen Folk Music Festivalin kahden päivän mittainen vierailuoikeus. Passin lunastanut voi tämän lisäksi valita kaksi muuta kansanmusiikkitapahtumaa, joihin haluaa myös osallistua. Eri festivaaleilla passi oikeuttaa eri etuihin, yleensä päivän tai kahden aluelippuun.

-Halua laajempaan yhteistyöhön on kansanmusiikkitapahtumien keskuudessa selvästi ollut, kertoo Kaustinen Folk Music Festivalin toimitusjohtaja Jorma Jokiniva. Nyt olemme yhdessä saaneet aikaiseksi tämän tuotteen. Yhdessä nämä kuusi festivaalia kerää vuosittain noin 250 000 kävijää ja tilaisuuksia on yhteensä yli viisisataa. Haaveena olisi tänä kesänä myydä n. 3000 Folk-passia. Yhteistyötä tullaan jatkamaan ja kehittämään myös jatkossa.

-Kyseessä on kädenojennus vieraille, joilla on halua vierailla useammassa tapahtumassa, toteaa Sata-Häme Soin toiminnanjohtaja Sirpa Sippola.  Yhdessä voimme tarjota jotain, mihin festivaalit eivät yksinään pysty.

Kaustinen Folk Music Festivalin markkinointi- ja myyntijohtaja Jari-Pekka Jouppi pitää konseptia ainutlaatuisena ja ennustaa samalla ilmiön laajenevan:
-Yhteiselle lipulle on ilmiselvästi ollut tarvetta. Jo nyt olemme saaneet useita kyselyjä mukaan haluavien kesätapahtumien puolelta – heti kun huhu lähti kiertämään, kysyttiin miten pääsee tähän mukaan! Myös Virosta ja Ruotsista on tullut kyselyitä, miten konsepti on rakennettu. Yhteistyötä rakennetaan pitkällä tähtäimellä. Syksyllä käydään kesän anti läpi ja mietitään miten yhteistyötä voidaan jatkaa ja kehittää.

Kulttuuritapahtumien yhteistyöjärjestö Finland Festivals halusi tarjota alustan uuden lippukonseptin lanseeraukselle ja pitää avausta innostavana.

- Folk Passi on merkittävä avaus eri festivaalien yhteistyön kehittämiseksi, sanoo Finland Festivalsin toiminnanjohtaja Kai Amberla. On kiinnostavaa nähdä, voisiko passin kokemuksia käyttää hyödyksi myös muiden kulttuuritapahtumien yhteydessä. Voisi kuvitella että kiinnostusta löytyisi esimerkiksi jazzin, kuvataiteen tai teatterin puolelta.

Folk Passin graafisen ilmeen ja tuotteen mukana kulkevan fanipaidan on suunnitellut Jukka Fordell. Passin hinta on 98 euroa ja sitä myydään Lippupalvelun lippukaupoissa kautta maan.

Mukana olevat festivaalit:


Kaustinen Folk Music Festival 12.-20.7. Kaustinen (portaalissa / kotisivut)
Kihaus Folk 3.-6.7. Rääkkylä (portaalissa / kotisivut)
Pispalan Sottiisi 4.-8.6. Tampere (portaalissa / kotisivut)
Haapavesi Folk 26.-29.6. Haapavesi (portaalissa / kotisivut)
Sata-Häme soi 24.-29.6. Ikaalinen
Spelit 21.-27.7. Alavus