Jutta Jaakkola valittiin Fimicin toiminnanjohtajaksi


Jutta Jaakkola on valittu Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen Fimicin toiminnanjohtajaksi. Jutta Jaakkola on koulutukseltaan filosofian maisteri, pääaineena musiikkitiede. Hän on työskennellyt Fimicissä vuodesta 1999 ensin kevyen musiikin tiedottajana ja vuodesta 2002 alkaen kevyen musiikin tuotantopäällikkönä.

Kevyen musiikin tiimissä on tänä keväänä tapahtunut useita muutoksia. Uutena kevyen musiikin tuottaja-tiedottajana aloitti 1.3.2008 Henna Salo. Hän on aiemmin työskennellyt mm. Suomen kulttuurin, tieteen ja talouden keskuksen Finnagoran kulttuurivastaavana Budapestissa.

Fimicin kevyen musiikin tiimissä 2003–2008 työskennellyt tiedottaja Mika Kauhanen on siirtynyt uusiin tehtäviin: hän aloitti 3.3.2008 viestintäkoordinaattorina Teoston viestintäyksikössä. Niin ikään Minna Hurskainen on siirtynyt uusiin tehtäviin.

Fimic on osa Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry:tä.

Lisätietoja: www.fimic.fi