Vuosien 2010-2011 yleisteemana kansanmusiikin ja tanssin
alalla on Kalevala. Kalevalan ensimmäisen laitoksen ilmestymisestä tulee kuluneeksi
175 vuotta vuonna 2010. Teemavuosi alkoi Folkandia-risteilyltä tammikuun 8.-9.1.2010
ja päättyy vuoden 2011 lopussa. Edelliset kaksivuotiset teemat olivat
Folkriitit sekä Leikkivoima.
Työryhmän tehtävänä on ideoida teeman monipuolista toteutusta jäsenjärjestöille ja alan festivaaleille, miettiä yhteisyökumppaneita sekä toiveita koulutuksesta, julkaisuista, teeman esiin tuomisesta alan lehdistössä ym.. Työryhmään kuuluvat Anna-Kaisa Liedes, Jukka Hytti, Pekka Huttu-Hiltunen, Risto Blomster, Tiina Mensonen ja Sirpa Lahti.
Tavoite
Kalevala esillä suurimmissa alan tapahtumissa: Folklandia –
Samuelin Poloneesi – Kaustinen – Sommelo. Miksei myös Pispalan Sottiisi -
Jutajaiset – Kihaus Folk – Haapavesi... Kirjoituksia Kalevalasta ja siihen
liittyvistä tämän ajan henkilöistä ja tuotannoista alan lehdissä. Teeman keskiössä runolaulu.
Siitä voidaan tehdä laajennuksia musiikin ja tanssin suuntaan. Teema perustuu
tarinoihin, niitä voi esittää monella tavalla.
Joitain ideoita, miten Kalevalaa voisi tuoda esille:
- Runolaulu voisi olla eri tapahtumien juoni
- Runolaulumaraton. Kaksi kilpailijaa, kilpaillaan kumpi
muistaa enemmän lauluja. Vuorollaan lauletaan niin pitkään kunnes on varmuus
että laulu muistetaan
- Runolaulajan penkki Pelimannin penkin tilalle tai rinnalle
- Matka runolaulumaille. Kunnianosoitus Vienankarjalalle
teeman aikana.
- Tanssi – runolaulun ja tanssin suhde
- Kalevalainen tanssiperinne
- Runolaulukurssit
- Kantele – oleellinen osa Kalevala-maailmaa
- Muiden kulttuurien kertovan laulun perinteet
- Kalevalaiset lauluhäät
Yleisön mukaan saaminen, mitä yhdessä tehdään, esim.
- Runolaulukurssit
- Runolaulu- ja kalevalaiset laulutuvat
- Kalevalaisia juomalauluja: oluen keittoon liittyviä
Poikkitaiteellinen toteutus
- Sibelius-Akatemian ja Ateneumin yhteistyön kaltaista
maalausten ja musiikin yhdistämistä konserteissa.
Teemaan liittyvät yhtyeet / kansantanssiryhmät:
Mm. Taito
Hoffrén, Ilona Korhonen, Anna-Kaisa Liedes, MeNaiset, Sanna
Kurki-Suonio Trio, Liisa Matveinen ja Tellu Turkka, Sari Kaasinen,
Sirmakka, Suden Aika, Värttinä, Outi Pulkkinen, Karelia, Maria
Kalaniemi: Bellow poetry, Tallari / Runolaulutanssit, Primo, Heikki
Laitinen, Jussi Huovinen, Seisjärven lauluryhmä (Paateneesta), muut
Karjalan alueen ryhmät, Lyra All Stars / Kalevala
Teemaan liittyvää materiaalia
Levyt: mm. Ilona Korhonen Ensemble:
Tarkka pää – tania mieli, Maria Kalaniemi: Bellow Poetry, Kalevala
Canora / Finnish Kalevala Runes Sung in Latin, The Kalevala Heritage,
Lyra All Stars: Kalevala, Tallari: Runolaulutanssit, Juminkekon
julkaisusarja Vienan kansan laulajat + esiintyjälistan tekemät muut
levyt
Kirjat mm.
- Anttonen Pertti, Kuusi Matti: Kalevala-lipas. SKS 1999,
uusi laitos.
- Arvilommi Riitta, Kinanen Helena, Kuukka Väinö:
Väinämöisen väellä. Kalevalan opetusopas. SKS 2002.
- Asplund, Anneli (1981). Rinkitanssista piiritanssiksi.
teoksessa (toim. Pekka Laaksonen) Pelit ja leikit. Kalevalaseuran vuosikirja 61
(1981).
- Fromm, Hans: Esseitä Kalevalasta. SKS 1987.
- Honko, Lauri: Kalevala ja maailman eepokset. SKS 1987.
- Honko Lauri: The Kalevala and the World’s Traditional
Epics. SKS 2002.
-Inha I.K. / Laaksonen Pekka: Kalevalan laulumailta. SKS
1999.
- Kolehmainen Ilkka: Hiiden hirvi. Kalevalaisia runolauluja
lauluohjeineen. Kansanmusiikki-instituutti 1985.
- Kuusi Matti, Laaksonen Pekka & Sihvo Hannes:
Kirjokannesta kipinä. Kalevalan juhlavuoden satoa. SKS 1986.
- Nieminen Markku: Vienan runokylät. Kulttuuriopas. SKS
2004.
- Piela Ulla, Knuuttila Seppo & Tarja Kupiainen.
Kalevalan hyvät ja hävyttömät. SKS 1999.
- Piela Ulla, Knuuttila Seppo & Laaksonen Pekka:
Kalevalan kulttuurihistoria. SKS 2008.
- Piela Ulla: Taiteilijoiden Kalevala. SKS 2009.
- Rausmaa, Pirkko-Liisa: Vanhat laulutanssit. teoksessa
(toim. Pekka Laaksonen) Pelit ja leikit. Kalevalaseuran vuosikirja 61 (1981).
- Rausmaa, Pirkko-Liisa: Ilokerä. Laulutansseja ja
piirileikkejä. SKS 1984.
- Siikala Anna-Leena & Vakimo Sinikka: Songs beyond the
Kalevala. Transformations of Oral Poetry. SKS 1994.
- Siikala Anna-Leena, Harvilahti Lauri, Timonen Senni: Kalevala
ja laulettu runo. SKS 2004.
- Tarkka Lotte: Rajarahvaan laulu. Tutkimus Vuokkiniemen
kalevalamittaisesta runokulttuurista 1821– 1921. SKS 2005.
- Timonen Senni: Minä, tila, tunne. Näkökulmia kalevalamittaiseen
kansanlyriikkaan. SKS 2004.
- Turunen Aimo: Kalevalan sanat ja niiden taustat. Karjalaisen
Kulttuurin Edistämissäätiö 1979.
- Lemmennostatus – Suomen Kansan Vanhat Runot, viimeinen osa
(julk. SKS) - pelkkää lemmennostatusta…
sekä tietysti itse Kalevala erilaisina painoksina ja
versioina: Lyhyt Kalevala, lyhennetty Kalevala koululaisille, Koirien Kalevala,
Kalevala för barn, Kalevala för lata, Kalevala pokkarina (Like Kustannus, 5
€!), Kalevala äänikirjana…
Lisätietoja: Kansanmusiikin ja -tanssin edistämiskeskus, (09) 8731 320