Koirasen perheyhtye

Antti Koiranen

Yleiskuvaus

Koirasen perheyhtyettä ei ole koskaan perustettu. Se on syntynyt itsestään, kun perheen pojat Topi ja Juho ovat pienine viuluineen matkineet isä-Anttia, joka nykyisin on Tampereen yliopiston Virtain kulttuurintutkimusaseman johtaja päämielenkiintonaan kansanmusiikin tutkimus, tottakai! Nykyisellään Topi on musiikkiin vahvasti suuntautunut tuleva lastentarhanopettaja, Juho (1979-2004) puolestaan opiskeli pääaineenaan etnomusikologiaa (kansojen musiikkikulttuurin tutkimusta) ja oli lukuisten instrumenttien taitaja. Perheen äiti Siru kirjoitti väitöskirjansa aiheesta kieli, musiikki ja kulttuuri ja samalla kalisutteli tiskiastioita samaan tahtiin isän ja pienten poikien soiton kanssa. Serkkutyttö Anniina antaa soittoon väriä huiluinensa ja Annika ryydittää rytmiä tamburiinilla.

Pientä poljentoa siis löytyy, kun vähintään yksi on paikalla. Kunnioitamme perinteitä ja karjalaisia juuria. Luonnollisesti vaalimme Juho Koirasen monipuolista sävellysperintöä. Myös pohjoismainen aineisto kiinnostaa. Mutta kuten aina kansanmusiikissa, jokainen ryhmä luo oman identiteettinsä.

Lisäksi kaikki laulavat ja soittavat rytmisoittimia sekä soittimia saatetaan vaihtaa kappalevalikoimien myötä.

Kokoonpano

Antti Koiranen - Viulu, harmoni
Siru Koiranen - Autoharppu, sointusitra, rytmisoittimet
Topi Koiranen - Viulu, urkuharmoni, kitara
Annika Ylipaavalniemi- Tamburiini, 5-kielinen kantele
Anniina Siikander - Huilu

Tyyli

Perinteinen pelimannimusiikki, omat sävellykset ja sanoitukset.

Erityisosaamisalue

Suomalainen (erityisesti Kannaksen karjalainen) ja pohjoismainen kansanmusiikki.

Esiintymisvalmius

Sopimuksesta.

Julkaisut

Elävät työt - Juho Koirasen (1979-2004) sävellyksiä ystävien esittämänä (2006, cd-levy)